Sivut

Ellu

Olen vuonna -92 syntynyt, lukion käynyt nuori nainen, ja asustellut maaseudun rauhassa vuodesta 2011, vuokra-asunnossa sekä appivanhempieni luona ajan ennen oman talon ostoa lokakuussa 2012. En voisi enää kuvitellakkaan asuvani kaupungissa, olen niin maalaisihminen henkeen ja vereen. Lähellä sydäntäni ovat eläimet, ja harrastuksiini kuuluu ratsastus, sekä koiran kanssa lenkkeily. Ratsastusta olen harrastanut vuodesta 2000, jolloin aloitin alkeistunnit ratsastuskoulussa. 

Tällä hetkellä olen äitiyslomalla. Lukion jälkeen olen työskennellyt muun muassa eri kaupoissa, kunnes syksyllä 2012 aloitin oppisopimuskoulutuksen ratsastuksenohjaajaksi. Jouduin kuitenkin jäämään sairaslomalle maaliskuussa 2013, jonka jälkeen päädyimme työnantajani kanssa päätökseen, että keskeytämme opiskeluni. Iltatyöt pienen lapsen kanssa olisivat hyvin hankala toteuttaa, varsinkin kun miehelläni ei ole säännöllisiä työaikoja. Äitiysloman loputtua aion hakea opiskelemaan, alaa en vielä tiedä varmasti.





Mamma ja maha :) .. Rv 34+1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti