Elukat esittelyssä osa 4, Mussu :)

Mussu-kissa saapui sekin lähes vahingossa meille. Olin käynyt kaverillani katsomassa kissanpentuja, ja eräänä päivänä hän soitti ja kysyi, ottaisinko heille jääneen narttupennun. En oikein osannut sanoa juuta enkä jaata, joten vartin päästä soitosta pihaamme kaarsi auto, ja kaverini kantoi sylissään pientä 14-viikkoista kissanpentua.

Mussukka on väriltään kilpikonna, vaikka hallitseva väri onkin vaalean harmaa. Pennusta saakka Mussu on ollut hyvin pieni ikäisekseen, ja kun sain oikeanlaisella ruoalla sitä vähän lihomaan ja ajattelin leikkuuttaa sen oli se ehtinyt jo tiinehtyä. En raaskinut keskeyttää sen raskautta, vaan toivoin että se pystyy synnyttämään pentunsa - mikäli niistä yksikään olisi elossa. 6 kesäkuuta olin keittiössä laittamassa ruokaa, kun Mussu tuli viereeni maukumaan ja selvästi sen maha alkoi supistella. Se käveli perässäni olohuoneeseen, jonka lattialle sen lapsivedet (onko kissallakin lapsivesi..?) menivät. Tästä ei mennyt kauaa, kun ensimmäinen pentu oli saatu maailmaan suht kivutta. Seuraava pentu olikin työn ja tuskan takana - sen synnytys kesti melkein tunnin. Kun tämä pentu oli syntynyt, syntyi vielä kolmas pentu heti perään. Kaikki pennut olivat onneksi hengissä ja päällisin puolin terveitä. Ne rupesivat heti imemään, ja Mussu piti heti alusta alkaen niistä hyvää huolta.

Viime viikolla käytin sitten Mussun eläinlääkärissä leikkausta varten. Reppanalla ei kuitenkaan ollut painoa kuin 1,8kg, joten eläinlääkäri suositteli odottamaan, mikäli Mussu tuosta vielä lihoisi. Sille määrättiin E-pillerit, joita aloin syöttää tällä viikolla. Onneksi niitä ei tarvitse antaa, kuin kerran viikossa. Voi olla, että Mussu ei liho enää tuosta, sillä on jo pennusta saakka ollut todella huono ruoansulatusjärjestelmä, eikä sille ole voinut syöttää kuin kuivaruokaa - märkäruoka tulee heti ulos jompaa kumpaa kautta. Nyt olen kuitenkin saanut sekoitettua ruokaan maitohappobakteerijauhetta, joka tuntuu toimivan. Toivotaan, että neiti lihoisi ja saisi lihasta luiden ympärille, sterilointi on kuitenkin aina varmempi ehkäisykeino kuin pillerit.

Pöö :)

Nyt just ei jaksais..

Saanko tuoda tän sisälle?

Ellu

Elukat esittelyssä osa 3, Ransu ja Busu :)

Ransu, eli Rauno tai Rane, tuli minulle kuukausi Sissin jälkeen asuessani vielä kaupungissa kerrostalossa. Ransu tuli kaveriltani ja kasvoi navettakissana luovutusikäiseksi. Ransu on maailman kiltein kissa, ja sitä voi silitellä ja sylitellä miten päin vaan. Valitettavasti Ransulla tuli virtsakiteitä sen stressattua muutosta, joten antibioottikuurienkin jälkeen jatkunut sisälle merkkaaminen pakotti minut antamaan Ransun pois. Sekä minun, että Ransun onneksi nykyiset naapurimme ottivat Ranen heille navettakissaksi leikatun tyttökissan seuraksi, joten pääsen edelleen vaikka päivittäin katsomaan Ransua.

Kaikki Ransun kuvat ovat kovalevyllä, joten laittelen niitä myöhemmin.


Busu, eli Supu, Puuseli, Suupeli jne.. on kaksivuotias leikattu narttu, joka tuli minulle oikeastaan vahingossa. Kävin viemässä Tassutarhalle jonkun löytöeläimen, ja ihastuin Busuun sillä reissulla. Heitin vitsillä hoitajille, että pitäisiköhän ottaa neiti meille. Kävin mummollani syömässä, ja kotiin lähtiessäni ajoin kuin ajoinkin tarhan kautta ja otin aran mustavalkoisen kissan kyytiin. Samana päivänä vein Ransun uuteen kotiinsa, joten oikeastaan oli hyvä ajoitus ottaa Sissille uusi kaveri. Ensimmäiset puoli vuotta oli Busun kanssa aivan mahdotonta aikaa. Kissa oli niin arka, ettei se antanut koskea itseensä, eikä juuri näyttäytynyt päiväsaikaan. Kun sain sen leikkuutettua, muuttui se kuin eri kissaksi, vaikkei se täydellisen kesy ole vieläkään. Nyt Busu antaa jo minun silittää sekä ottaa syliin hirmuisen kehräyksen säestyksellä, se välillä jopa kiehnää jaloissa vaatien rapsutuksia. Ihanaa huomata, kuinka aika tekee tehtävänsä ja lähes villistä pennusta on tullut kiltti ja huomionkipeä kissa, joka kesyyntyy päivä päivältä aina vain lisää.

 Miau :)

Rohkea neito <3

Ellu

Elukat esittelyssä osa 2, Sissi :)

Sissi, eli Sipuli, Sopuli, Titu, Sibelius tai jokin vastaava, on syntynyt 19.3.2010. Sissin emo on löytökissa, joka tuotiin paikalliseen löytöeläinkotiin, Tassutarhalle. Siellä selvisi emon odottavan pentuja, ja pennut sijotettiin uusiin koteihin.

Äitini oli luvannut minulle 18-vuotislahjaksi kissan, ja sattumoisin vielä muutama tästä pentueesta oli vapaana. Kävimme katsomassa kissoja, ja silloinen "Hiilinenä" valloitti sydämeni. Sissillä oli kaulassaan verestäviä haavoja, joten se täytyi tarkistuttaa eläinlääkärillä ennen kotiuttamista. Merkkejä loisista tai taudeista ei kuitenkaan löytynyt, joten syynä oli oletettavasti toisten pentujen leikin tiimellyksessä raapimat haavat. Vielä aikuisiälläkin Sissi on herkempinahkainen kuin muut kissani, ja saakin olla tarkkana ettei neiti vain pääse tulehduttamaan haavojaan.

Aluksi Sissi oli vain sisäkissana, mutta muutettuamme maalle olen uskaltanut laskea sen ulos. Neiti ei onneksi lähde pitkälle omalta pihalta, ja tuleekin aina kutsuttaessa luokse. Hieman mustasukkainen Sissi on uusista pennuista, mutta alkaa pikkuhiljaa tottua niihin.

Sissi on "yhden ihmisen kissa", eli vaikka se onkin hyvin kiltti, ei se välitä vieraista ihmisistä, eikä kerjää heiltä huomiota tai pidä rapsutuksista. Minun perässäni se sen sijaan kulkisi vaikka maailman tappiin saakka. Sissi on mamman oma pieni prinsessa (5kg ehtaa kissaa - eläinlääkärikin kehui komean kokoiseksi KOLLIKSI). <3

 Kurrnauskis!

Ihmettelyä..

Kaunis prinsessa <3

Ellu

Elukat esittelyssä osa 1, Jekku :)

Ajattelin tehdä kaikista eläimistämme erilliset esittelyt, jotta myös mahdollisten lukijoiden olisi helpompi seurata arkeamme.

Ensimmäisenä vuorossa on koiramme Jekku.

Jekku on syntynyt 7.6.2011 Vihdissä. Jekku (eli Nakku, Nakki, Nakke, Jeksu, Peksu ym..) on puoliksi cockerspanieli ja puoliksi tiettävästi afgaaninvinttikoira. Selailin netistä myytäviä koiria tarkoituksenani ostaa puhdasrotuinen cockeri (isäni perheellä on punainen narttu, Melli), mutta nähtyäni ilmoituksen vahinkopentueesta, jonka emo on spanieli mutta isästä ei ole tietoa, suli sydämeni täysin. En ajatellut ottavani sekarotuista koiraa, sillä haaveenani oli käyttää koiraa näyttelyissä ja mahdollisesti jalostuksessa. Vaan niinpä lähdimme elokuussa 2011 Vihtiin hakemaan pientä mustaa otusta.

Aluksi luulimme, että myös isä on jokin pienempi koira, mutta kun Jekku vain kasvoi kasvamistaan, tajusimme että sen isä ei olekaan aivan pieni. Jonkin aikaa rotuja arvuuteltuamme laittoi kasvattaja viestiä, jossa hän kertoi, että isä voisi mahdollisesti olla afgaaninvinttikoira. Ja olen aika satavarma, että näin on. Olen lukenut rotumääritelmiä afgaanista, ja suurin osa varsinkin luonteenpiirteistä sopii Jekkuun kuin nakutettu. Afgaanit ovat muun muassa lojaaleja omistajalleen, mutta joskus niiltä vain "häviävät korvat", eli kun löytyy jotain mielenkiintoista, saattaa afgaanit lähteä omille reissuilleen pitemmäksikin aikaa. Siksi Jekkua ei voikaan pitää päiväsaikaan vapaana, sillä vaikka asummekin maalla, liikkuu ohitsemme useita autoja päivässä. Autojen perään Jekku on aivan hullu, ja jahtaisikin niitä kai maailman tappiin saakka.

Karvapeite Jekulla on aivan puoliksi cockeria ja puoliksi afgaania. Paksu musta turkki, joka on hieman karkea ja kihartuu jaloista sekä korvista tulee spanielilta, ja sileä selän karva, pitkä piiskamainen häntä sekä karvattomat kohdat etutassuissa tulee afgaanilta. Myös "hiukset", jotka kasvavat päälaelta, ovat peruja vinttikoiralta, mutta spanielin piirteiden sekoittuessa joukkoon ei tukka kasva niin pitkäksi kuin afgaanilla, vaan kasvaa kiharana ylöspäin. Siksi Jekku onkin hyvin hassun näköinen, jos tukan jättää trimmaamatta.

Ennen aikuisikää Jekku tuli kaikkien ihmisten sekä koirien kanssa toimeen, mutta nyt aikuistuttuaan se on hyvin tarkka siitä, ketä laskee luokseen. Vieläkin kaikki koirat ovat sen ystäviä, mutta ihmisistä se ei niinkään piittaa. Se myös vartioi omia luita ja lelujaan tarkasti, ettei kukaan vaan yritä viedä niitä. Vahtivaisto sille on kehittynyt sen jälkeen, kun muutimme omaan taloon. Toisaalta on hyvä, että Jekku haukkuu ja ilmoittaa kun vieraita saapuu, mutta toisaalta pelkään, että se lokaisee pahaa-aavistamatonta vierasta, vaikkei se puremalla ole ketään koskaan purrut. Olen kuitenkin varmuuden vuoksi sanonut vieraille, että älkää koskeko koiraan, ettei se vaan tee mitään. Omalle väelle Jekku on kuitenkin kuin eri koira, saadessaan huomiota ja rapsutuksia heittäytyy se maahan makaamaan selälleen, tassut taivasta kohden.

Kaikista vaikeuksista huolimatta Jekku on maailman paras ja minulle sopivin koira, josta en voisi luopua mistään hinnasta. Luulen, että Jekku tottuu myös vauvaan ajan myötä - onhan se tottunut kaikkiin kissoihinkin :)

Jekku valppaana

 Jeke uimassa

<3 .. 

Valitettavasti paremmat kuvat ovat toisella koneella.

Ensi kertaan..

Ellu

Uuden alku

Heippa!

Olen yrittänyt aloittaa blogin kirjoittamista useaan otteeseen - ja joka kerta saanut aikaiseksi muutaman tekstin, jotka olen poistanut melkein heti kirjoitettuani ne. Toivottavasti tällä kertaa innostus kestäisi pidemmän aikaa, tekstejä on varmasti mukava lueskella myöhemmin.

Ruudun takana istuu siis 21-vuotias nuori nainen Lemiltä. Ostimme vuosi sitten avopuolisoni kanssa yhteisen kodin - ison maalaistalon Lemiltä. Jo pelkästään muutto maalle oli minulle uutta, sillä olen koko pienen ikäni asunut kaupungissa. Olen kuitenkin harrastanut hevosia vuodesta kivi ja keppi, ja isovanhempani asuvat maalla, joten minulle ei ole tuottanut vaikeuksia sopeutua maalaiselämään. Päinvastoin, pienessä maalaiskylässä on jopa miellyttävämpää asua, sillä kaikki tuntevat kaikki, ja minun on ollut helppo tutustua uusiin ihmisiin.

Elämääni kuuluu siis avopuolisoni, jonka kanssa odotamme esikoispoikaamme syntyväksi ensi kuussa. Vanhempamme, sisaruksemme, sekä minun isovanhempani puolisoineen odottavat uutta tulokasta vähintään yhtä kovasti kuin me itse. Myös ystävämme ovat innoissaan vauvasta. On hienoa, ja olen kiitollinen siitä, että meillä on niin suuri tukiverkosto ympärillämme.

Puolisoni lisäksi suuressa asemassa sydämessäni ovat eläimet. Meillä on kaksivuotias cockerspanieli-afgaaninvinttikoiramix-uros Jekku, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi. Jekulla on nimensä mukaan välillä turhankin vilkas mielikuvitus koiraksi, mutta vaikeuksista huolimatta en voisi siitä luopua mistään hinnasta. Kotonamme asustaa myös kuusi kissaa, jotka ovat toinen toistaan rakkaampia perheenjäseniä. Omistan myös ponin, joka tällä hetkellä asustaa toisaalla, mukavassa ratsastuskoulussa tienaamassa leipäänsä. Aikomuksenani on kuitenkin tuoda jossain vaiheessa myös poni kotiin, ja mahdollisesti hankkia sille isompi kaveri, jolla itsekin pystyisin ratsastamaan. Siihen saakka saan onneksi ratsastaa ystävieni hevosia, ja kaipuu hevosen selkään onkin todella suuri. Toivottavasti pieni tulokkaamme syntyisi pian, ja saisin itseni kuntoon, jotta pääsisin taas ratsastamaan.

Nyt taidan kuitenkin köllähtää sohvalle mahan viereen, poitsu tuntuu aloittaneen iltajumpat.

Palaamisiin!

Ellu